Elämässäni on monta unohdettua asiaa. Tämän blogin kautta ehkä muistan niistä osan, jonkun sellaisenkin, joka minun on käsketty unohtaa. Joskus käsky on ollut sanaton sopimus, joskus ääneen lausuttu toteama, sanojen jälkeisen hiljaisuuden vahvistama kehoitus, joka ei jätä vaihtoehtoja.

Onko unohtaminen raukkamaista?

Unohtaminen on rohkeampaa kuin asioiden märehtiminen. Se, ettei suostu unohtamaan, eikä jatkamaan eteenpäin. Mutta unohtaa ei saa liian aikaisin, ja niin minä olen tehnyt. Olen unohtanut suurimman osan lapsuuttani, koska minulla ei ole ollut lupa muistaa. Olen kätkijä. Niin pitkälle, että olen kätkenyt itsenikin.

Nyt olen päättänyt käsitellä asioita, joita en ole käsitellyt ennen. Virheitä ja päätöksiä, joista elämäni on rakentunut. Sen jälkeen olen valmis astumaan eteenpäin. Yli tämän murroskohdan. Kuilun, johon voi vajota tai sen yli voi harpata. Hallitusti, yhdellä määrätietoisella loikalla kuilun reunalta toiselle.