Jokaisella tarinalla on alku ja loppu. Joskus loppu on avoin, mutta aina olemassa. Kannella on vastapari, jolla kirjan voi sulkea ja saattaa päätökseen, kun sitä ei jaksa enää kertoa tai ei jää mitään kerrottavaa. Niinpä koko päivän olen muistellut elämäni ensimmäistä muistoa. Jotain mustavalkoista, ajan haalistamaa, mitä tahansa muistoa josta aloittaa, koska ilman alkua ei synny tarinaa. Muistojen sijaan löysin kuulopuheita muistoista, jotka minun pitäisi muistaa, mutta en muista. Ja sitten on niitä, joita en tahdo muistaa.

Dissosiatiivista muistihäiriötä esiintyy traumojen yhteydessä, samoin kuin dissosiaatiohäiriötä. Dissosiaatiohäiriötä kuvataan terveyskirjasto.fi -sivustolla näin:

"Dissosiaatio tarkoittaa erottumista tai hajoamista. Psykiatriassa sillä tarkoitetaan sitä, että dissosiaation ilmetessä henkilö ei kykene tietoisuudessaan yhdistämään ajatuksiaan, tunteitaan, havaintojaan tai muistojaan mielekkääksi kokonaisuudeksi. Dissosiatiivisia oireita ovat mm. psykogeeninen muistinmenetys (amnesia), oman itsen (depersonalisaatio, ks. «Itsensä epätodelliseksi ja vieraaksi tunteminen (depersonalisaatio)»1) tai tuttujen tai ympäristön kokeminen vieraana tai outona (derealisaatio), ajan ja paikan tajun kadottaminen, havaintojen vääristyminen ja vaikeus erottaa mielikuvia todellisuudesta, joskus näkö- ja kuuloharhoina."

Minulla on häiriö, joka on vetänyt esiripun varhaislapsuuteni eteen. Kaikki mitä muistan synnyinkodistani on jollain tapaa ahdistavaa, pelottavaa, tai niiden vähien hyvien muistojen päällä leijuu uhkaava massa. Nyrkki. Pelko. Joskus parikymppisenä tajusin, etten voi luottaa muistoihin. Minulta vietiin lapsuus. Kokonainen elämänvaihe. Ja tilalle jätettiin suuri, tyhjä, ammottava aukko.

Kärsin unihäiriöistä. Aivan kuin olisin koko elämäni yrittänyt säästyä unilta. Siksi en joko nuku lainkaan tai nukun lyhyitä pätkiä, jolloin unia ei ennätä syntyä. Silti joskus erehdyn pysymään unessa liian kauan. Silloin näen painajaisia. Aina painajaisia, ei mitään muuta. Unet, joita näen, ovat ystäväni pakkomielle. Hän sanoo, ettei ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa, eikä ole koskaan kuullut mitään niin kammottavaa. "Sinulla on pimeä puoli, joka on pimeämpi kuin pimeä", hän sanoo, ja minä tiedän, että siellä se on, unessa, vastaus kaikkeen. Tarina, jota yritän avata.